OJANPERÄ

KEMIN AUTOPALVELU OY – OJANPERÄ KEMI

Kemin Autopalvelu Oy eli Ojanperä Kemin toimipiste on avattu vuonna 2012. Perheyhtiömme on harjoittanut vapaata varaosakauppaa Lapissa jo vuodesta 1984 lähtien, jolloin ensimmäinen myymälämme avattiin Tornioon. Kemin ja Tornion ohella meillä on myymälä myös Rovaniemellä.

Toimintamme laajeni Ruotsiin vuonna 1999. Tuolloin Norrbottenin autokaupan sydämessä Luulajassa toimintansa aloitti sisaryhtiömme Auto Ojanperä Bildelar Ab. Vuonna 2016 vuorossa olivat puolestaan Bodenin liikkeen avajaiset.

Kaikkiaan yhtiöissämme työskentelee yli 30 alan ammattilaista.

Edustamme kolmea valtakunnallisesti merkittävää varaosia ja tarvikkeita jakelevaa päämiestä: Fixus-, IKH- ja Harrasteosa-ketjua. Näiden suurten toimijoiden laadukkaat tuotevalikoimat ovat toimintamme tukena ja asiakkaidemme käytössä. Lisäksi tuntemuksemme paikallisten autoilijoiden ja ammattilaisten tarpeista auttaa meitä valikoimaan hyllyillemme tuotteita, joita Kemin ja lähialueiden asukkaat useimmiten tarvitsevat.

Suuret toimijat takanamme hallinnoivat suuria tuotemääriä kerrallaan, mikä takaa paitsi laajan valikoiman, myös tuotteiden riittävyyden sekä kilpailukykyiset hinnat niin varaosille, tarvikkeille kuin työkaluillekin.

Kattava varasto, pitkälle viedyt tilausjärjestelmät ja saumaton logistiikka mahdollistavat korkean palvelutasomme ja nopeat toimituksemme. Näin ollen nekin tuotteet, joita ei suoraan myymälämme hyllyltä löydy, ovat asiakkaidemme saatavilla pääsääntöisesti vuorokauden kuluttua tilauksesta.

Välitämme tunnettuja autoteollisuuden käyttämiä merkkituotteita ja laadun takeeksi hoidamme niiden mahdolliset reklamaatiotapaukset ammattitaidolla ja nopeasti.

Kemin myymälämme ohella olet tervetullut asioimaan Tornion toimipisteen hallinnoimaan Ojanpera.net-verkkokauppaan sekä yhteistyökumppaneidemme Fixuksen, IKH:n ja Harrasteosan verkkokauppoihin.

Fixusnet-verkkokaupastamme voit tilata varaosat myymäläämme noudettavaksi tai suoraan kotiovellesi. Se esittelee kuitenkin vain osan myymälämme valikoimasta. Mikäli et sieltä löydä etsimääsi osaa, ota meihin rohkeasti yhteyttä – palvelemme mielellämme puhelimitse sekä paikan päällä!

Myymäläkohtaisena erikoisuutena pidämme yllä alueen laajinta valikoimaa Exide- ja Varta-akkuja, Milwaukee- sähkötyökaluja, Helly Hansen Workwear -työvaatteita sekä Sievin työkenkiä.

YHTEYSTIEDOT

Kemin autopalvelu Oy